sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Luontoretkellä

Lauantaina kävin Como-järvellä palautumassa tenteistä päivävaelluksen avulla. Kohteena oli Rifugio Menaggio, noin 1400 metriä merenpinnan yläpuolella.


Rifugio Menaggio

Polku oli jyrkkä, mutta helppokulkuinen. Välillä tosin niin kapea että kallioon oli kiinnitetty ketjut tueksi ja yhdessä kohtaa oli vielä laikku lunta jyrkänteessä, joten hanskat olisi olleet tarpeen, kun piti se kohta melkein nelinkontin ylittää.
Valitettavasti sää oli lauantaina varsin pilvinen, joten maisemat eivät olleet parhaimmillaan.


Como-järvi pilviverhon takana
(Kuvassa keskellä Bellagion niemi)

Kuljin siellä välillä siis ihan pää pilvissä.

Muuten sää oli ihan lämmin, siinä 20-asteen paikkeilla. Hiki tuli jo 10 min taivalluksen jälkeen ja kuljin pitkän pätkän t-paidassa, vaikka välillä tuulikin viileästi.

Tänään on sitten ollut yli 25-asteinen aurinkoinen kesäpäivä. Kesäkengistä ballerinat on jo ahkerassa käytössä. Tänään tuli vietettyä huolimattomasti liikaa aikaa auringossa ja otsa ja nenä loistavat nyt punaisina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.