sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Plaisirs d'hiver

Harmaa ja sateinen sää ei ole paras sää mennä joulumarkkinoille. Saattaa olla että se on huonoin. Vesisade latistaa joulutunnelmaa merkittävästi. Ei ole talvinen hauskanpito ensimmäisenä mielessä.


Brysselin joulumarkkinat ja sen liitännäistapahtumat kulkevat siis nimellä Plaisirs d'hiver (tai Winter pret, riippuen siitä kumpaa paikallista kieltä käyttää) eli suomeksi talvinen hauskanpito (tai jotain sinne päin). Markkinakojujen lisäksi keskustan alueella on siis myös luistinrataa, maailmanpyörää, karusellejä lapsille ja jonkilainen valoshow Grand Placella iltaisin. Jonkinlainen keinotekoinen pulkkamäki löytyy myös ja jopa hiihtorata.

Sinne siis kuitenkin suuntasin eilen, vetisestä säästä huolimatta.
Hämärän tultua valot syttyivät ja tunnelmakin parani. Ja väkeä oli tietenkin tungokseen saakka.
Hieman kirpeämpänä, kirkkaana talvi-iltana olisikin varmasti mukavaa siemailla Vin Chaudia markkinoiden ihmisvilinässä.


Mutta täytyy sanoa että Brysselin jouluvalot olivat pienoinen pettymys. Hyvin perinteistä ja tylsää. Samanlaista kuin kotikaupungissani joskus 90-luvulla.
Pettymykseen toki voi osaltaan vaikuttaa alkuviikosta Madridissa näkemäni upeat, värikkäät ja runsaat jouluvalot, joita kaduille oli viritelty.
Koska minulle ei ole omia kuvia, joissa Madridin valot pääsisivät oikeuksiinsa, linkkaan näihin googlen kuvahaun avulla löytämiini Miguel de Guzmanin kuviin Calle de Serranon valoista.
Eikö ole upeita? Ja nämä siis vain yhden kadun valot. Muilla kaduilla oli erilaisia, yhtä upeita valoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.