lauantai 23. helmikuuta 2013

Pientä pintaremonttia

Ostettaessa uusi asuntoni oli tyydyttävässä kunnossa. Ihan asuttavassa kunnossa toki, mutta joiltain osin epäkäytännöllinen eikä oikein minun mieleen laitettu. 

Ennen muuttoa ryhdyttiin toimiin eteisessä ja makuuhuoneessa. Vaikka pinnat olivatkin ihan siistit, ei värimaailma ja yksityiskohdat miellyttäneet silmääni.

Before

Eteisesessä hallitsevana värinä oli eräänlainen tiilenpunainen ja makuuhuoneessa heleä vaalensininen. Sekä molemmissa väritykseen sopivat tapettiboordit.

Työläintä oli boordien irtiliottaminen. Sen jälkeen uuden maalin maalaaminen sujuikin sutjakkaasti. Vaikka maalit loppuivatkin kerran kesken.

Nyt eteisessä ja makuuhuoneessa on molemmissa samat värit.

After

Molemmissa yksi seinä maalattu Tikkurilan Neito-sävyllä ja muut seinät sävyllä Kinos. Hieman neutraalimpaa siis kuin aiemmin.

Maalaustyöt eteisessä ja makuuhuoneessa saatiin aikataulussa tehtyä ennen muuttoa. Ihan valmiiksi ei huoneita kuitenkaan saatu. Molemmista purettiin vanhat (ehkä alkuperäiset) komerot ja uusia niiden tilalle vielä odotellaan. (Vaatteita säilytetään toistaiseksi vielä pahvilaatikoissa!)

Kevään ohjelmassa olisi myös olohuoneen pinnat. Eli ensin tapetin irrottelua ja sitten uudelleen tapetointia. Ja sitten se keittiöremontti. Keittiöstä onkin jo aika hieno suunnitelma olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.